Kotoa herätessä hyvien aamujen alut toistuvat samanlaisina: kello on riittävän paljon noustakseni, käyn vessassa, napsautan illalla ladatun kahvinkeittimen päälle, istun sohvalle rapsuttamaan koiria (kissa saattaa kiehnätä jaloissa) siksi aikaa, kun kahvi tippuu. Haen kahvin Soutajan kennelin logolla varustettuun kuppiin. Istun kierrätyskeskuksesta hankkimaani tuoliin, jossa voi istua lähes samoin kuin vanhempieni naimisiinmentyään ostamassa laiskanlinnassa. ( Luin siinä aikoinaan jalat käsinojan yli heitettynä ylioppilaskirjoituksiin ja myöhemmin se seurasi mukanani omiin koteihini. Erosin siitä samalla kuin miehestäni, joka oli liimautunut siihen jo vuosia aiemmin.)
Niin, istun tuoliin kädessä kahvikuppi. Ja alan miettiä milloin mitäkin. Tutkimusta, muita töitä tai ihan muuta toista. Tänä aamuna taas pujahti päähän tätä viimeistä. Aiemmin kirjoitin aamupäiväkirjaa kynällä paperille. Nyt en enää osaa.
Tänään päädyin monen mutkan kautta äidinäidinäitiin. Mietin, voisiko hänen mielisairaala vuosistaan vielä saada tietoa jostain. Hän kuoli siellä 1930-luvun alussa.
Mielisairaala on tullut oman elämäni varrella tutuksi, mutta ahdistavana ja ankarana paikkana se muistoissani on, vaikken itse ole sisäpuolelta katsellutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti