Pieni lisäys edelliseen

Huoltamo rajan pinnassa on kiinni yöllä klo 2-4, ovessa olevan kyltin mukaan. Pohdin myös sitä, miten virallisia myymälöiden rahanvaihtopisteet ovat. Viime reissulla takahuoneen rahanvaihtopisteestä ei tullut kuittia, edellisellä läheisestä toisesta sain.

Rajanylitys

Aamulla täyttelin keittiönpöydän ääressä proopuskoita: auton tullauspapereita kaksin kappalein, omat rajanylityspaperini - kaksin kappalein. Vuoden viisumin olin jo hankkinut, samoin auton rekisteripapereihin "vihreän kortin", matkavakuutustodistus tarvittiin jo viisumia varten.

Tein ensimmäisen rajanylityksen autoilijana yksin idän suuntaan. Jännitti. Järki sanoi, että olin menossa maahan (tai ainakin seudulle), jota tunsin vuosien takaa. (1990-luvulla liikuimme Venäjän Karjalassa jatkuvasti sekä työksemme että huviksemme, erityisesti Petroskoissa ja Sortavalassa.) 100 sanan selviytymissanavaraston olin toki unohtanut, mutta rajamuodollisuudet tunsin. Silti jännitti. Syy ei ole Venäjän eikä rajavirkailijoiden, vaan monivaiheisten muodollisuuksien. Osaanko? (Miksi pitäisi osata?)

Lappeenrannan tieltä Tohmiksen suuntaan käännyttyä vastaantulevien autojen rekisterit olivat noin fifty-fifty venäläisiä ja suomalaisia. Tohmajärvellä on viimeinen pankkiautomaatti ennen rajaa. Hinauspalvelun mainos on kirkonkylän jälkeen ainoa iso, huomiotaherättävä mainos. Hinaa myös Venäjän puolelta. (Olisiko pitänyt naputella numero kännykkään?) Juuri ennen raja-aluetta on Suomen puolella kahvio-bensa-asema. Siellä myydään vain ysikasia ja diseliä. Litrahintoja ei ilmoiteta.
Radiouutisissa Ukrainaa, Gazaa, Ebolaa erilaisia rajanylityksiä siis nekin.  Iltalehdessä huoltsikan lehtitelineessä etusivu huutaa, että "Putinin juna ei pysähdy". Tässä me kuitenkin ajelemme Venäjän ja Suomen rekisterikyltteinemme peräkkäin kohti rajamuodollisuuksia varsin arkisilla asioillamme ja avuliaina toisillemme. Uutiset tuntuvat tulevan jostain toisesta maailmasta vaikka saman suuren valtion toisella länsirajalla avustusrekat odottavat ylitystä (elleivät jo ylittäneet luvatta) ja venäläistä sotakalusoa väitetään valuvan Ukrainaan.
Ensimmäinen pysähdys rajalla ("olette saapuneet raja-alueelle") Suomen puolella: rekisteritodistus ja passi. Siitä eteenpäin kaksi vaihtoehtoista jonoa, edessäni noin kymmenen autoa. Jotkut perässäni vaihtelivat jonoa, en osaa sanoa, miksi. (Edellisellä reissulla "esiliinani" opasti, ettei kannata Suomen tullissa ajaa venäläisen auton perään - heiltä menee enemmän aikaa Suomen muodollisuuksissa). Minä katselin niska kenossa, miten edellä ajavat käyttäytyivät. Kaikki ympärilläni olivat eri-ikäisiä miehiä, erittäin erimerkkisissä autoissaan bemarista ja mersusta ruosteiseen farmariladaan (Venäjän rekisterissä).
Otanko joka kerta käsilaukun mukaan? (tätäkin mietin kaikki mahdolliset paperit yhteen kansioon koottuina).
Venäjän puomilla ensimmäinen passintarkastus. Sen jälkeen venäläisillä ja muilla omat kaistansa. Jonoa muodostui ulkomaalaisten (=suomalaisten) kahdelle kaistalle.  Seuraava pysähdys ja poistuminen autosta, kun passaan itseni. Seuraavaksi tullaan autoni. Sen jälkeen ovet, lovet ja konepelti auki - auton tullitarkastus. Sitten pieni matka eteenpäin - ja viimeisellä puomilla vielä kerran passintarkatus.
 Nyt olen Venäjällä, hurautan heti kohta kaupantapaiseen, jossa kyltti "Kalastustarvikkeita". Ostan eruoilla virvelin (21 euroa) ja kun kyselen kymmenen sanan varastollani venäjäksi missä olisi rahanvaihto niin (tietysti) minulle vastataan suomeksi, että seinän takana. Käyn vaihtamassa rahaa, ruplan kurssi on 47.
Ajan parisataa metriä eteenpäin - tankille (sitä vartenhan olen tullut). Aseman ulkopuolelta teltasta ilmestyy mies tankkaamaan kanisterini ja autoni. Hänellä on selvästi kikkoja, joilla auton tankki saadan täytettyä piripintaan.
Käyn maksamassa - ja lähden paluumatkalle. Olen viipynyt Venäjällä noin kaksikymmentä minuuttia. Jännitys on ohi. Tullimuodollisuuksissa töppään pariin otteeseen. Takanani tuleva Suomen rekisterissä olevaa autoa ajava suomea muraten puhuva nainen neuvoo ja tulkkaa tullivirkailijoille. Kohta jo tyyrinnäköisellä Suomeen rekisteröidyllä lava-autolla ajava mies taputtelee autoni kattoa ja antaa ohjeita. Pitää huolen jokaisessa tarkastuspisteessä, että tiedän, mitä tehdään seuraavaksi.

Tax freen kohdalla huokaan ja kiittelen miestä avusta. Sekä minua opastanut nainen että mies molemmat käväisevät tax freessä. Ostan kartongin tupakkaa, vaikka en tiedä, mitä sillä tekisin. Suomen tullissa odotan hetken punaisten valojen vaihtumista vihreiksi, ajan passintarkastukseen, nousen autosta, käväisen sisällä. Puomi aukeaa ja olen Suomessa.

Hyvin monet pohjoiskarjalaiset tekevät tämän reissun tuon tuostakin, jotkut useamman kerran viikossa. Yksi ryhmä on "tankilla kävijät". Monia muitakin motiiveita on.

Mietin, miksi siinä aivan rajan pinnassa tankilla oli pelkkiä naisia, vaikka rajamuodollisuuksissa olin miesten ympäröimä. Valitsevatko suomalaiset naiset rajan lähimmän tankin, vai oliko vain sattumaa.

Rajanylityskokemuksen summana: Olen erittäin huono lukemaan ohjekoodeja - ja myös nonverbaalista opastusta, jota oli tarjolla yllin kyllin. Jos mahdollista, niin tulkitsen hapuilevalla suomella tai ruumiinkielellä annetut ohjeet väärin. Tällä reissulla tapasin vain asiallisia ja/tai ystävällisiä virkailijoita, jotka opastivat minua eteenpäin - päällimmäisenä mies, joka lopulta ryhtyi matkimaan auton ääntä ja tepastelemaan suuntaan, johon minun piti mennä. Plus kanssamatkustajat, jotka kaikki opastivat auliisti.

Erottauduin ehdottomasti muusta näkemästäni rajanylittäjäporukasta touhottaessani jännityksen puna poskella (jännitti sekin, etten vaan aja alustantarkastusmonttuun, joten rotvallin reunaan oli renkaalla matkaa muutama milli - korkeintaan.)
Minua ei kuitenkaan syynätty kovinkaan tarkkaan. Kenties virkalijoiden silmä erottaa hössöttävän ja muodollisuusksia jännittävän täti-ihmisen luvattomia kuljettavasta jännittäjästä.