Minulla on heikko aavistus siitä, mitä tarkoittavat sanoessaan, ettei jaksa nousta aamulla ylös sängystä. Jaksan kyllä, mutta illalla innolla tehdyt suunnitelmat tuntuvat ylivoimaisilta ja järjettömiltä. Tehdyt ratkaisut pelottavat ja perun niitä. Aamulla haluan kaiken jatkuvan ennallaan ja helppona. Illalla haluan kokeilla uutta, opetella ja oppia - nykyisin niitä maalaisjärkisiksi kutsumiani asioita. Illalla olen rohkeampi kuin aamulla. Samalla myös tarmottomampi. On helppoa kuvitella, vaikeampaa kunnolla suunnitella - ja työlästä toteuttaa. Eikä lopputuloksia ja seurauksia osaa edes ennakoida. Ilta on kuvittelun aikaa. Netti onneton auttaa kuvittelemaan mitä milloinkin, ja panemaan jo toteutusta alulle ilman kunnollista suunnitelmaa.
Maalaisjärkeä en tietysti pysty saamaan enkä niitä vuosien kuluessa kehittyneitä taitoja - esimerkiksi taitoa katsoa ympäristöä kokonaisuutena kohdentamatta, taitoa pitää ihmettelemättä kädessä vasaraa tai porakonetta, puhua kakkosnelosista ja aitapylväistä niin, että tietää mistä puhuu.
Aamulla (tai monina aamuina) haluan peruuttaa, Olo on tyhjä, elämä merkityksetöntä.
Vältän soittamasta läheisille - en siksi, ettenkö haluaisi vaan siksi, että en halua ottaa kantaakseni toisten (mahdollisia) murhetta. Ymmärrän, että sitä minun ei tarvitse tehdä mutten osaa olla tekemättä. Tämä kai sitä kyvyttömyyttä asettaa rajoja oman ja toisen välille. Jos jaksaisin niin opettelisin kysymään mitä kuuluu - ja kuulemaan ja kuuntelemaan. Silti jatkamaan omaa elämääni. Tähän asti olen aina jättänyt kaiken oman, sännännyt auttamaan - osaamatta oikeasti auttaa. Auttamatta tavoilla, joita minulta ei ole pyydetty, ei odotettu ja joista ei taida olla mitään hyötyä.
Tätäkin voisi kutsua omassa kuplassa elämiseksi. Aamulla pelokas, mutta toimintakykyinen. Illalla rohkea, mutta vetämätön. Aamuyön tunnit, "suden hetket" olen onneksi viime aikoina nukkunut.
Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen tyhjyys alkaa täyttyä. Aavistus siitä, mitä voisi olla ja tulla, pysyy.
maanantai 4. toukokuuta 2015
Näkökulman vaihtoja
Pari muistiinpanoa 1) lukko ja ketju. Ostin soutuveneeseen lukon ja ketjun. Lukko oli liian iso ketjuun tai ketjun silmukat liian pieniä lukkoon. Eilisen päivää mietin, että täytyy ostaa uusi lukko. Tänään oivalsin, että voi ostaa uuden ketjun.
2) Ystävä osti siirtolapuutarhamökin, koska oli Afrikan matkalla viehättynyt puiden alla kokoontuneisiin ihmisiin ja siirtolamökillä oli iso puu (jonka näen mielessäni, ja jonka nimen tiedän, mutten muista.) osoittautui, että puutarha oli työläs. Me emme näe jonkun asian eteen tehtyä työtä. Emme, jollemme tiedä. Vaikkapa vain nurmikon leikkuu. Minullekin oli yllätys ukonniemen juhannus.
Nämä näkökulman vaihdot ovat kiinnostavia: maaseudun asukkaan, päihdepalvelun asiakkaan, jne.
2) Ystävä osti siirtolapuutarhamökin, koska oli Afrikan matkalla viehättynyt puiden alla kokoontuneisiin ihmisiin ja siirtolamökillä oli iso puu (jonka näen mielessäni, ja jonka nimen tiedän, mutten muista.) osoittautui, että puutarha oli työläs. Me emme näe jonkun asian eteen tehtyä työtä. Emme, jollemme tiedä. Vaikkapa vain nurmikon leikkuu. Minullekin oli yllätys ukonniemen juhannus.
Nämä näkökulman vaihdot ovat kiinnostavia: maaseudun asukkaan, päihdepalvelun asiakkaan, jne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)